Ei todellakaan mikään perinteinen



Monet aloittavat uuden vuoden joillakin hienoilla ja fanfaarein säestetyillä päätöksillä, muutoksilla, paremmuuksilla… kaikella sellaisella jota mun väsyneestä päästäni ei juuri nyt löydy.





Uusi vuosi alkoi kyllä varsin upeasti, vanha loppui paremmin kuin olin uskaltanut edes odottaa ja se kantaa kyllä mua kaiken mahdollisen yli , mitä ikinä eteen nyt tuleekaan.



Ja uudenvuodenyönä heti tulikin, siinä sopivasti kun oltiin ensin pirsketelty lasten kanssa, syöty herkkuja , juotu limua, kuunneltu musaa, taisteltu järkyttävää tuulta vastaan ulkona ja huiskuteltu sädetikkuja minkä kerittiin. Puoliltaöin kaikki oli vielä hereillä, kippistettiin (Pommacilla) ja katseltiin (ja kuunneltiin) pauketta ikkunoista. Pikkuhiljaa porukka kapusi untenmaille päin ja mistään mitään tietämättömänä valvoskelin siinä sitten pari ylimääräistä tuntia, että ehdin toivotella uudet alkavat vuodet myös perässä laahaaville aikavyöhykkeille, siinä innoissani.






Ehdin vaipua juuri siihen ihanaan syvään uneen, väsyneenä ja onnellisena, kun heräsin kuopuksen … no niin… oksentamiseen. Siitä se loppuyön touhoominen sitten lähtikin ja muutaman tunnin suihkuttelun (pojan), pyykkäämisen (kaikki petivaatteet täältä ikuisuuteen ja takaisin) ja luuttuamisen (kaikki mitä osui matkalle perimmäisestä makuuhuoneesta pesuhuoneeseen, ja siihen osui aika paljon…) jälkeen oli melkein aamu, kun pääsin taas itse petiin takaisin. Ja kaikki me vanhemmat varmaan tiedetään, että siinä vaiheessa kun talossa on joku oksennustaudissa, ei juurikaan tule nukuttua edes tyynenä hetkenä, kun sitä vaan kuuntelee ja kauhuissaan odottaa sitä ääntä . 



Sanottakoon, että aamun koitteessa olin itse sen näköinen kuin varmaan osa muistakin juhlijoista mutta hieman eri syistä… ja tautinen itse oli ihan ookoo jo, onneksi. Muisteli siinä yötänsä, että “miksi sä äiti veit mut yöllä suihkuun muuten?”. No niin, en ainakaan ihan huvikseni vaan, lapseni…. Joskus tekisi kyllä mieli nähdä tulevaisuuteen ja saada selville mitä hänkin esimerkiksi tästä yöstä muistonaan kantaa. “Se oli se uusivuosi, kun äiti mut suihkuun vei”? Öhh.





Nyt mun väsyneet aivoni kadotti koko punaisen langan (vai oliko sitä edes…hmm), mutta siis….. vähän väsyneenä sitä on aloiteltu tämä vuosi. Silti ihan helketin hyvällä mielellä, kuitenkin.



Mun täytyy nyt vähän palata ajassa taaksepäin sinne viime vuoden viimeisiin päiviin ja kertoa, että löysin (jonkun suositteleman linkin kautta) tieni amerikkalaisen pariskunnan youtube-kanavalle (laitan linkin loppuun), jossa kerrottiin miten tehdään “Planner” koko tulevalle vuodelle. Siis sillä tavalla suurin viivoin vedettynä, tai vaikka pienemmin ja tarkemminkin, ihan miten vaan, ja minä sain siitä jonkun idean itselleni. Sisäistin niin sanotusti sen asian ytimen.



Minullahan on jo kalenteri käytössä, toki ja muutenkin teen sellaista vähän itseäni ohjaavaa kalenterityötä siinä samalla, koitan panostaa kaikkeen sellaiseen mikä on saavutettavissa (ja mikä vaanhan on) ja tehdä sellaisia etappeja niiden kaikkien saavutusten tekemiseen, portaittain kun menee, niin sitä onnistumista tulee vaikka itse maali olisikin vaikka vuoden -kahden päässä.



Uutena tästä katsomastani videosta sain tämän tällaisen teeman nimeämisen vuodelle. Että sitä päättää, mikä on se päänimittäjä joka vie sitä nimenomaista vuotta eteenpäin (kohti sitä vuoden loppua ja sitä tavoitettakin).



Ja ilman sen enempää miettimistä teema oli päässäni hyvinkin selkeästi selvillä ja sitten jo heti alkoi tapahtua positiivisia asioita, kun otin asian puheeksi kahdenkeskisessä keskustelussa ja koko teema vietiin siinä samassa astetta pidemmälle. Ja siis , tarkoitushan on (jokaisen) miettiä siihen omaan elämäänsä ja tilanteeseensa sopiva teema , eikä sillä ole edes tavallaan väliä minkä asteinen se on (ihan mitä vaan, hei , ihan mitä vaan!) , ja kukaan muu ei sitä lopputarkastelua asialle tee kuin jokainen itse. Tarkoitus ei ole siis nytkään tässä antaa mitään pyhiä lupauksia, hienoja välietappipäivityksiä (tai siis, koko elämähän on sitä, elämistä, jos siitä jotain päivitetään niin olkoon niin) eikä välttämättä edes loppuyhteenvetoa vuoden lopuksi. Tämä minun teemani on niin henkilökohtainen, että tuskin sitä tänne avaan, jokainen matkaani seuraava tehkööt itse omat johtopäätökset , eikö niin?! Tää tehdään ihan sitä itseä varten.



Sen sijaan avaan hyvinkin avoimesti sen, että olen viimeisen kuukauden aikana lihonut niin että loiske käy. Ihan vaan laiskuuttani , kun en saanut liikuttua tarpeeksi ja ahkeruuttani toisaalta taas kaiken syötävän (ja juotavan, mikä limun litkijä minusta on tullutkaan!!) suhteen. Enkä tee siis “new year new me” -julistusta (puistatus) suinkaan tähän, vaan pikemminkin: new year old me – olisi paikallaan. Se sama reipastelija joka ennen olinkin olisi saatava heräämään ja koska ulkona on miljoonan asteen pakkanen tällä hetkellä (tai ainakin liki, -11 näyttää mutta tuuli pahentaa sen kyllä sietämättömäksi tuolla aukealla tarpoa ilman että naama irtoaa päästä), niin olen aloittanut vanhalla hyvällä kotijumpalla, joka on ennenkin toimivaksi herättelijäksi todettu, ….. mutta kuten asiaan kuuluu – näin aluksi se on vähän (lue: hyvinkin paljon) väkipakolla tekemistä. Eilenkin olin päättänyt sen tehdä ja teinkin, mutta niin vaan se jäi ihan iltakymmeneen tehtäväksi. Olin sen jälkeen hetken niin hengästyksissäni, että en meinannut suihkuun jaksaa kävellä (enkä jaksanutkaan ennen pientä sohvaloikoota), sen jälkeen olo oli ihan ookoo, ei mitään euforiaa tullut vielä siitä että mä tein sen tai muuta sellaista tiitidii-fiilistä, mutta tulipahan tehtyä. Jep jep, sanos presidenttimmekin ja yöllä sitten muistin taas miksi tämä kaikki on aluksi oikein extrahaastavaa.





Käsiä särki, niveliä särki, jalat oli levottomat ja olin ihan kertakaikkisen yliaktiivinen yliväsyneessä kropassani. Ilman säälinhakua todettakoon, että ranteitani särki jo aiemminkin tämä nivelissä kieppuva psorini, mutta nyt sitten särki tasaisesti ihan kauttaaltaan. Olipa harvinaisen inhottava olotila.



Valvoin varmaan neljä tuntia siinä yön sydännä, nukahdin tietenkin hetkeksi sitten, ennen kuin olikin jo aika heräillä ja kammeta itsensä taas siihen jumppaan, jonka olin nyt muka jälkiviisaana päättänyt tehdä aamusta ettei ainakaan siksi ne yöunet menisi. Motivoin itseäni tähän lähes mahdottomuuteen sillä, etten edes keittänyt kahvia, vaan se odottaisi siellä sitten palkintona – niin kuin tekikin kyllä. Edelleen ei ole euforiaa näkynyt, silmät painaa sata tonnia ja perskannikat ei anna myöden liikkua ilman ähkäisyjä, mutta niin vaan tämä tästä menee eteenpäin, oli se sitten tässä vaiheessa vielä kivaa tai ei. (ja siis hyvin vahvasti ei, mutta koska tiedän kuinka paljon paremmin jaksan kun pääsen tästä vauhtiin, niin jatkan kaiken potuttamisenkin uhalla).





Mutta että sellaista. Mites teillä? Tarkoitukseni oli, että tästä ei nyt mitään valitusvirttä tulisi (vähän pahalta näyttää kyllä sen suhteen), halusin vaan kirjoittaa tällaisesta ihan tavallisesta uuden vuoden aloittamisesta, ettei kaikki ole sitä intoa pirskuvaa energiaa ja uudistumista. Vanhallakin pärjää ja vuoden taite ylitetty ihan komeesti ilman sen suurempia lupauksia.





Tästä tulee ihan hyvä vuosi.

P.S. Ja tässä se linkki : Planner-videohttps://www.youtube.com/watch?v=WM-GkTpQ3oU

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s