Ihan vaan tajunnanvirtaa siitä kuinka konmaritin mieleni

Kuumeinen olo, viluttaa. Päätä särkee, kaikki muutkin vaivat tuntuu olevan just päällä. Aamuisin kun herään, siihen kellon ehkä maailman ärsyttävimpään pärinään, olen siinä ja siinä että näytänkö sormea koko vempaimelle ja teeskentelen että me nukuttiin vahingossa pommiin.

Ei voi edes kelejä syyttää, sinänsä, sillä tykkään tästä lumisesta vaiheesta. Tai siis se on mielestäni miljoona kertaa parempi vaihtoehto kuin tauoton vesisade ja kura, jota ollaan kyllä joinakin vuonna kärsitty tuolta syyskuulta huhtikuulle ihan kevyesti. Lumi on puhdasta ja valoisaa ja suo lapsille mahdollisuuksia kaikenlaiseen energianpurkuun – jotka on kaikki tietenkin aina tervetulleita.

Nyt kun tässä mietin, niin tavallaan voin vähän olla ylpeäkin itsestäni, sillä olen ihan itse käsitellyt monia vaikeita asioita ja päässyt niissä niskan päälle ilman että mikään tai kukaan minua siitä enää minnekään heilauttaa. Se ei suinkaan tarkoita , että kaikki maailman ongelmat olisi ratkaistu, vaan että en anna niiden häiritä. Kaikki aikanaan, minulla on tässä nyt tätä tärkeämpää tekemistä kuin murehtiminen.  Aion elää, nauraa, suunnitella, toteuttaa, nauttia, rakastaa – kaikkea positiivista! Ihan tosi, negatiivisuudet ei nyt yllä tänne.

En tiedä moniko oikeastaan edes tietää minkälainen murehtija olenkaan elämässäni ollut. Siis ihan pienestä pitäen. Olosuhteista johtuen olen joutunut aikoinani murehtimaan ja kantamaan huolta hyvinkin liian aikaisin asioista, joita kaikki eivät kohtaa välttämättä koko elämänsä aikana. Se on jättänyt minuun sellaisen olotilan, että vaikka asiat olisi miten hanskassa, niin silti ei voi koskaan kokonaan relata, koska jostain päin joku katastrofi iskee kuitenkin niskaan. Ihan tarpeeksi on ollut kyllä tauteja, sairaaloita, kuolemia ja muita tuon luokan möykkyjä , että ihan oikeasti meinasi hymy loppua kokonaan ilmestymästä tälle naamalle. Suoraan sanottuna oli välillä suuresti hyvin katkerakin olo, kun joku itki jotakin varpaankynttä ja itsellä oli aivan eri luokan murheet meneillään ja silti tukea ei osannut kukaan antaa, vaikka kuinka suoraan sanoisi siitä.

Sellainen vahvan naisen syndrooma on kai suoraa jatkoa kiltin tytön syndroomalle, kaikki olettaa sen vahvuuden olevan loppumatonta, kaikki olettaa siellä olevan jotain salaisia voimavaroja joista ammennetaan ehtymätöntä voimaa, niin että muut voi sitten käydä vähän tankkaamassa itselleen, kun maailma viskoo murusiaan päälle.

Enkä tällä nyt tarkoita etteikö minulla olisi sydäntä kuunnella muita, tottakai on. Mutta joskus ei ole mitään mistä antaa, joskus kaivo on vaan tyhjä , eikä se täyty ihan tuosta noin, kukaan ei ole sinne mitään ämpäröimässä! Ihan itse joudun hitaasti mutta varmasti asettelemaan itseni tarpeeksi tukevaan asentoon, että en ihan pienestä keiku. Siinä on sitten opeteltava myös seisomaan, viihtymään, elämään, katselemaan ympärilleenkin. Ja jopa hymyilemään.

Kukaan muu ei minun elämääni elä, eikä tee elettäväksi. Joten jos, ystäväni, minusta ei ole ollut nyt sinulle, niin ymmärräthän minua. Minusta hädin tuskin on ollut itsellenikään. Mutta ystäviäni kannan sydämessäni aina mukanani ja palaan vielä. Ja sinä taho, kuka ikinä oletkaan, joka olet minua johonkin tarvinnut , välittämättä koskaan tuon taivaallista minusta muuta kuin silloin kun itse olet siitä jotakin hyötynyt : en palaa koskaan. Minun kauttani ei kukaan itsekeskeisyydessään enää hyödy, minulle ei enää niitä tekoystävällisiä sanoja tule kukaan jakelemaan, kun huomataankin että tässä nyt tarvittaisiin jotakin epäitsekästä orjuutettavaa tekemään tätä hommaa, kun me muut ei nyt ehditä kun meillä on tämä mukava elämä tässä. Ehei. Ei.

Siksipä minä en politiikkaa enää tee. Todellakaan. Se on kaikista hyvistä yrityksistä huolimatta hyväksikäyttäjien pyörittämä sirkus, jonka jokainen hyväksikäytetty näkee ja jonka jokainen hyväksikäyttäjä kieltää. Mieti siis mitä mieltä juuri sinä tuosta olitkaan. Mukana on paljon hyviä ihmisiä, jotka joko luovuttavat sen todellisuuden nähtyään tai kyllästävät itsensä pelaamaan niillä säännöillä mitkä sinne on luotu.

Tämän kaiken keskellä olen todennut, että minun ei tarvitse. Saan paljon enemmän hyvää aikaan , kun olen ihmisten kanssa jotka arvostavat minua minuna, toimivat reilusti joka tilanteessa ja jotka ovat positiivia ja suoraselkäisiä oli kyseessä sitten pieni taikka suuri asia.

“The realest of people have the least of friends (Motivationmafia)

Tämä on ollut aika vaikea asia ymmärtää ja hyväksyä. Niin paljon selkäänpuukotuksia, niin paljon sellaista pahaa, joka taas ei omaan mieleeni tulisi koskaan. Jos minua kaihertaa, osaan sanoa sen suoraan. Minä en jurnuta selän takana.

Olen aika usein sanonut ja sanon edelleen : venyn aika pitkälle, tavallista pidemmälle monestikin, mutta kun minun luottamukseni on menettänyt, niin sitä ei saa takaisin. Ihan turha kiukutella, ihan turha lepytellä ja mielistellä, osaan kyllä tulla toimeen, mutta mahdollisuudet minun suhteeni on kyllä menetetty muutaman koetun kerran jälkeen.

Elämä on näin välillä hyvin yksinäistä toki, mutta kun siihen sitten ihminen tulee, se onkin sellainen helmi, että ei ole toista. Luojan kiitos näitäkin on ja olen niin onnellinen jokaisesta.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s